Leipäjuusto-puolukkaviinerit
Näissä viinereissä on kaikki kohdallaan. Puolukoiden, leipäjuuston ja kinuskin kombo hurmaa jokaisen, ja viinereiden valmistus käy näppärästi valmista voitaikinaa käyttämällä. Ainoa vaikea asia on odottaa, että viinerit jäähtyvät.
10 kpl | 30 min
Ainekset
1 pkt | voitaikinalevyjä (500 g) |
200 g | puolukoita |
1 dl | sokeria |
2 rkl | perunajauhoja |
200 g | Riitan Herkku Leipäjuustoa |
3 rkl | kinuskikastiketta |
Valmistus
1. Sulata voitaikinalevyt ja leikkaa ne kahteen osaan. Kauli levyjä hieman ohuemmiksi ja suorakaiteen mallisiksi. Paina voiveitsellä reunoille noin sentin paksuiset reunat, älä kuitenkaan leikkaa taikinan läpi.
2. Sekoita puolukoiden joukkoon sokeri ja perunajauhot. Leikkaa leipäjuusto pieniksi kuutioiksi.
3. Levitä puolukat voitaikinalevyille rajojen sisäpuolelle ja jaa leipäjuustokuutiot puolukoiden päälle.
4. Paista viinereitä 200 asteessa noin 15 minuuttia. Anna jäähtyä.
5. Viimeistele viinerit kinuskikastikkeella juuri ennen tarjoilua.