Rippijuhlien tarjoilu: 4 vinkkiä rippijuhlien järjestämiseen

02.06.2024

Rippijuhlat ovat monen nuoren ensimmäinen iso juhla, ja siksi päivä onkin tärkeä. Millaiset ovat hyvät rippijuhlien tarjoilut ja paljonko esimerkiksi ruokaa kannattaa varata? Me kerromme, miten järjestät ikimuistoiset rippijuhlat! 

1. Suunnittele rippijuhlien menu

Rippijuhlien tarjoiluiden miettiminen kannattaa aloittaa hyvissä ajoin. Erityisruokavalioiden ja allergioiden huomioiminen on tärkeää, ja niiden ilmoittamisesta on hyvä mainita jo kutsukortissa. Näin voit suunnitella tarjoilun niin, että jokainen vieras pääsee nauttimaan ruoasta. 

Ota myös rippijuhliaan viettävä teini mukaan suunnitteluun. Hänen lempiruokansa ja -makunsa voivat toimia inspiraationa tarjoiluille. 

Sisällytä rippijuhlamenuun sekä suolaisia että makeita ruokia. Mikäli vieraita saapuu pitkän matkan takaa, kannattaa tarjolla olla myös lämmintä ruokaa kuten kiusausta tai keittoa. 

Hyvä pohja rippijuhlatarjoilujen suunnitteluun voi olla esimerkiksi:

  • 1–2 erilaista suolaista piirakkaa tai voileipäkakkua 
  • Salaatti, esimerkiksi vuohenjuustosalaatti
  • Suolaista naposteltavaa, kuten juustotarjotin tai cocktailpiirakoita
  • Kakku
  • Makeaa naposteltavaa, kuten keksejä tai makeisia

Mieti myös juomatarjoilu. Alkoholittomat vaihtoehdot ovat tärkeitä, ja varsinkin kesäkuumalla on tärkeää olla tarjolla tarpeeksi viileää juotavaa. 

2. Kuinka paljon ruokaa tarvitaan?

Ruoan määrän pohtiminen aiheuttaa juhlien järjestäjälle aina muutamia harmaita hiuksia. Tarvittavien ruokien määrä riippuu vieraiden määrästä. Tässä muutamia hyviä ohjeita ruokamäärän suunnitteluun:

  • Noutopöytään kannattaa varata noin yhteensä 400–700 g ruokaa per vieras.
    • Voileipä- ja täytekakkuja noin sentin pala per vieras.
    • Suolaisia piirakoita 1 pala per vieras. Pellillisestä piirakkaa riittää noin 25 palaa.
    • Salaattia varataan 100–200 g per vieras.
    • Karjalanpiirakoita 1–2 kpl per vieras, samoin pikkuleipiä. 
  • Onnittelumaljaan varataan 1,5 dl kuohuvaa per vieras.
  • Muuta ruokajuomaa varataan n. 4 dl vierasta kohden. Tämä tarkoittaa esimerkiksi 30 vieraalle kahdeksaa 1,5 litran kivennäisvesipulloa.
  • Kahvia varataan kaksi kupillista per vieras. Yhdestä 500 gramman kahvipaketista tulee noin 65 kupillista.

3. Haluan päästä helpolla – miten järjestää helpot rippijuhlatarjoilut?

Rippijuhlien valmisteluun liittyy paljon puuhaa, ja juhlastressiä välttääkseen kannattaa hyödyntää kaikki mahdolliset oikotiet. Kaupan valikoimissa on runsaasti hyviä vaihtoehtoja sinulle, joka mieluiten ostat osan tarjoiluista valmiina.

Jännittääkö kakun leipominen tärkeään juhlaan? Kun ostat kaupasta valmiina Riitan Herkun kakun, on juhlakakku varmasti onnistunut ja hyvänmakuinen. Kakun voi valita rippilapsen omien mieltymysten mukaan. Täytekakku vai moussekakku, suklaata vai mansikkaa?

Maistuvia rippikakkuja Riitan Herkulta:

Täytekakku rippijuhliin:

Mousse- ja juustokakut:

Valmiitakin kakkuja voi koristella. Lisää päälle esimerkiksi suklaakoristeita, macaronseja, marjoja tai hedelmiä. Rippijuhliin sopii tietysti suklaakarkeista tai marjoista kakun päälle muotoiltu risti.

Kakun lisäksi tarjolla voi olla makeaa piirakkaa, kuten:

4. Rippijuhlien tarjoilupöydän kattaminen

Ruokien esillepanoon kannattaa kiinnittää huomiota – kaunis ja käytännöllinen juhlapöytä syntyy muutamalla niksillä. 

  • Valitse teema tai värimaailma, joka toistuu koristeissa. Tämä luo yhtenäisen ilmeen juhlatilaan.
  • Käytä erikorkuisia kakkutelineitä, tarjoiluastioita ja jalallisia kulhoja luodaksesi houkuttelevan noutopöydän. Korkeuserot tekevät tarjoilusta sekä mielenkiintoisemman että helpottavat ruokien ottamista samanaikaisesti.
  • Jos ruokailijoilla on erityisruokavalioita, merkitse selkeästi juhlapöytään mitkä ruoat ovat esimerkiksi laktoosittomia ja gluteenittomia. Tämä auttaa vieraita löytämään itselleen sopivat herkut, eikä vahinkoja satu.
  • Järjestä juomat niin, että vieraat voivat helposti täyttää omat lasinsa. Käytä suuria kannuja tai hanoilla varustettuja juoma-astioita, ja aseta viereen laseja ja kuppeja.
  • Varmista, että kaikki tarjottavat ovat helposti otettavissa. Laske tarvittavien ottimien määrä jo etukäteen, ettei jokin ruoka jää ilman otinta. Naposteltavat voi asetella tarjottimille myös muualle kuin varsinaiseen noutopöytään, jos tila uhkaa loppua.