Kaikki alkoi leipäjuustosta

Vuoteen 1986 mennessä Riitan herkku eli hänen puolisonsa Jan-Eric oli tehnyt mm. myyntitöitä ja marjanvälitystä. Yhtäkkiä luontorakas mies huomasi, että paras liikeidea löytyy hänen kädestään, lakkahillolla höystettynä.

Siispä leipäjuustoa valmistamaan! Mutta kuinka pohjalainen leipäjuusto saataisiin Mustasaaresta koko maan herkuteltavaksi? Myyntihenkinen Riitta pakkasi juustot koriin, kiersi Vaasan lähiseudun kauppoja ja antoi maun puhua puolestaan.

Juuston taitajasta moniosaajaksi

Myynti oli kovaa työtä, mutta Riitan Herkku kulki alusta asti määrätietoisesti eteenpäin. Leipäjuuston valmistamisen rinnalle tulivat muut perinteiset suomalaiset juustot ja kotimaisista metsämarjoista valmistetut mehut, keitot, hillot ja kiisselit.

Metripizzan aikaan

Toiminnan laajentuessa uudet toimitilamme mahdollistivat myös ihanan pehmeän mozzarellan valmistuksen. Tämä johti Suomen kenties tunnetuimman pizzan syntyyn.

Myös kansainvälisiä makuja

Juustokulttuurin saadessa jalansijaa Suomessa aloimme tuoda Euroopasta tarkoin valittuja makupaloja kaikkien juustonystävien herkuteltavaksi. Löydät juustojamme hyvinvarustelluista päivittäisruokakaupoista. Myös shop-in-shop -pisteemme ympäri Suomen palvelevat sinua.

Laaja tuotevalikoima

Tänä päivänä juustojen, marja- ja konditoriatuotteiden sekä valmisruokien valikoimamme on laaja. Valmistamme maukasta lähiruokaa edelleen samalla rakkaudella ja turhia lisäaineita välttäen. Meille tärkeitä ovat aitous, perinteinen laatu, maaseutu ja puhdas luonto. Tekemistämme ohjaa pohjalainen sanonta: ”Hyvään pyritään, mutta priimaa tuppaa tulemahan”.

Perheyritys kulkee eteenpäin

Monta asiaa on muuttunut matkan varrella, mutta on niitä säilyneitäkin: Kasvusta huolimatta Riitan Herkku on pysynyt perheyrityksenä. Toimitusjohtajana toimii perustajien tytär Marina Sabel. Kunnioitamme edelleen aitoja, luonnollisia makuja sekä laadukkaita raaka-aineita ja uskomme, että näillä valinnoilla pärjäämme myös tulevaisuudessa. Anna aitojen makujemme napata kielesi mennessään!